Lähtötietomalli

Maaperäsidonnaisten kustannusten arviointiin tarvittavat lähtötiedot muodostavat lähtötietomallin. Lähtötietomallin muodostavat:

  • maanpinnan korkeusmalli
  • maaperäkartta tai maaperämalli
  • kaavamalli

Maanpintamalli

Maanpintamallin muodostamiseen on nykyisin tarjolla paljon erilaisia mahdollisuuksia, koska laserkeilaamalla muodostetut aineistot ovat yleisiä ja käytössä lähes koko valtakunnan alueelta Maanmittauslaitoksen tuottamana ja lisäksi hyvinkin tarkkoina aineistoina kaupunkien alueelta.

Maaperäkartta rakennettavuusluokittelua varten

Maalajien luokituksessa on Suomessa perinteisesti käytössä kaksi järjestelmää, RT- ja GEO – luokitus. Rakennettavuuskartoissa ja malleissa käytetään yksinomaa GEO -luokitusta.

Maaperäkartta rakennettavuustarkastelua varten voidaan yksinkertaistaa neljään pääyksikköön, kallio, kitkamaa, pehmeikkö ja eloperäiset kerrostumat (taulukko 1). Oletuksena on, että kitkamaakerroksen alla ei ole pehmeitä (koheesiomaalajeja) kerrostumia. Lisäksi kartalla voidaan erottaa lohkareet ja täytemaa sekä tarvittaessa muita rakennettavuuteen vaikuttavia erityispiirteitä päälle merkinnöin. Haluttaessa voidaan kitkamaakerrostumat ja koheesiomaakerrostumat luokitella myös tarkemmin maalajin mukaan samoin kuin on esitetty maaperämallille. Maaperäkartalla voidaan lisäksi käyttää rakennettavuusluokittelun mukaista kerrosten paksuusluokittelua, joka on esitetty alla olevassa taulukossa sekä luonnosteltu kuvissa 1 ja 2. Taulukossa on esitetty maaperämalli ja yksinkertaistettu maaperäkartta rakennettavuuden määrittelyä varten

Taulukko 1. Maaperämalli ja yksinkertaistettu maaperäkartta rakennettavuuden määrittelyä varten.

Kuva 1. Maaperäkartta, jossa esitetty pehmeikön paksuusluokat (savi) sekä eloperäisen kerrostuman paksuusluokat. Kitkamaakerrokset eritelty maalajin mukaan.

Kuva 2. Maaperäkartta, jossa esitetty pehmeikkö, kitkamaa, eloperäiset kerrostumat sekä kallio. Pääyksiköissä esitetty kerrostuman paksuustieto. 

Maaperämalli ja rakennettavuusluokat

Maaperämalli sisältää maaperän eri kerrostumat niitä rajaavina 3D-pintoina digitaalisessa muodossa, yleensä ns. TIN –kolmioverkon muodostamina pintoina. Tyypillisesti mallintamisessa esitetään maakerrostuman (kerroksen) yläpinta, mutta rakennettavuuden määrittämisessä tarvitaan tieto koko kerrostuman paksuudesta (siis myös tieto kerrostuman, esim. saven alapinnasta). Rakennettavuusluokitus perustuu syvyysluokkiin, yleensä pehmeän kerroksen paksuusluokkiin, esimerkiksi 0 – 2 m (normaali luokka, ks. taulukko 1).

Pohjarakentamisen kustannuslaskennassa maaperämallin avulla voidaan määrittää rakennettavuusluokkajakoa tarkemmin pohjanvahvistustoimenpiteiden yksikkömäärät. Kustannukset voivat perustua todellisiin määrätietoihin, esim. mallista voidaan määrittää todelliset paalupituudet.

Maaperämalli parhaimmillaan perustuu runsaaseen pohjatutkimustietoon. Malli on epävarma, jos pisteitä on vähän ja ne ovat harvassa. Yleensä suunnittelun alkuvaiheessa pohjatutkimustietoa ei juuri ole käytettävissä ja mallin muodostaminen perustuu tulkintaan. Maaperämallin yhteydessä (InfraModel 4.0) tulee esittää käytetyt lähtötiedot, jotta mallinmuodostuksen epävarmuutta voidaan arvioida.