Rakennettavuuden luokittelu

Maaperän rakennettavuuden luokittelu on esitetty Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen julkaisemassa ohjeessa ”Kunnallis­tekniikan pohjatutkimusohjeet KUPO-92”. Espoon kaupunki on ainoana kaupunkina laatinut alueeltaan rakennettavuuskartan  (kuva 1) ja sen rinnalle on laadittu 1980 -luvuilla selvitys ”Pohjarakentamisen kustannukset Espoossa”, jossa on esitetty erilaisten rakennusten ja rakenteiden pohjarakentamiskustannuksia erilaisissa maaperäolosuhteissa sekä annettu laskentaesimerkkejä kustannusten laskemiseksi. Kustannuslaskentajärjestelmä on tarkoitettu maankäyttöä ohjaavaksi suunnittelun alkuvaiheen kustannustarkastelujärjestelmäksi, ei tarkkaa rakentamisen suunnittelun kustannuslaskentaa varten.

Espoon kaupunki on esittänyt rakennettavuusluokat 1-6 (kuva 2). Rakennettavuusluokat perustuvat kantavan maakerroksen (kallio, moreeni) syvyyteen, heikosti kantavan kerroksen paksuuteen (savi, lieju, turve) sekä maanpinnan kaltevuuteen. Luokittelu on hieman elänyt vuosien saatossa pehmeikön paksuuden osalta eri käyttäjien taholta. Nykyisillä luokituksilla maaperäkarttoja voidaan pääsääntöisesti käyttää ainoastaan rakennettavuusluokan 1. helposti rakennettavat arviointiin, jossa tarvitaan maalajitieto 1m syvyydessä. Rakennettavuusluokkien 2.-6. maalajien määrittämiseen tarvitaan pehmeän maakerroksen paksuus 2, 3, 5, 10, 15m… Maaperäkartoissa on yleensä esitetty syvyydet 1 ja 3 m, ei 2 m syvyyttä. Lisäksi turvealueet tulee luokitella 1 – 2m syvyyteen ja turve sekä lieju lisäksi 2- 3 ja 3 – 4 m syvyyteen. Syvyydet on tulkittava maastonmuotojen perusteella jos kairaustietoa ei ole olemassa esim. suunnittelun alkuvaiheessa. Käytännössä hyvän rakennettavuuskartan laatiminen edellyttää maakerrospaksuustietoa (pohjatutkimustietoa).

Kuva 1. Espoon kaupungin rakennettavuusalueiden rajat maaperäkartalla, kartta n. 1.3 x 1.3 km.

Kuva 2. Espoossa käytetyt rakennettavuusluokat perustamistapoineen.